torstai 1. lokakuuta 2015

Säätöä ja sitruksia syksyyn

Ke klo14
Aikamoista palapelin kokoamista tämä mun nykyinen arki. Kovaa työnhakua ja muuta semmoista sälää. Toivottavasti kaikki  loksahtaa pian paikalleen. Asioilla on aina tapana järjestyä. Juuri nyt istun jokirannassa. Minulla jäi hieman ylimääräistä aikaa ennen kohta alkavaa työhaastattelua. Kerrankin näin ajoissa. Jätin auton louheen ja päätin kävellä pelipaikalle. Niin kaunis keli.



Ajattelin haastiksen jälkeen palata kaupungille. Metsästämään niitä nilkkureita. Ei mitään helppoa hommaa, haha. Edelleen painelen conssit jalassa. 

To ilta.
 Syön myskikurpitsa keittoa ja katson nauhalta muotibloggaajien maailma. Koira unelmoi mun monivilha leivästä juustolla. Ja vielä päätypala. Nam. Kohta laitetaan pyörimään paratiisihotelli. Aika tavallinen ilta tänään. Alunperin piti lähteä tps-saipa peliin mutta olin jo iltapäivästä liian väsynyt. Sain just ja just siivottua ja tehtyä keiton. 
Siirrettiin "ulkoilua" ensi viikon perjantaihin. Kävin tänään kasvohoidossa ja se riitti tältä päivältä. Hah. 

Löysin uudet kengät silloin ke. Vihdoinkin.  Tervetuloa vaan. Nää on aika söpöt. Odotin heti kassasta lähtien uusien kenkien ulkoilua.. Tiedän jo paidankin. En kyllä usko että tulee mahdollisuus ennen ensi viikon perjantaita. Vietetään samalla ihana treffi ilta... 


Pe klo10
Mä olen vetäny maanantaista lähtien satsumaa. Täällä oli yks tyttökaveri yökylässä ja muistutti satsumien olemassaoloa. Nyt niitä menee kiitettävästi joka päivä. Aikas hyviä ja saa kivasti c-vitaaminia. Komboks sitruunavettä.. Viime viikolla syötiin appelsiinejä. Olin varmaan ennenkin kuullut mutta joku onneksi muistutti  että yksi appelsiini päivässä täyttää päivän c-vitamiini tarpeet. Appelsiinit oli siis viime viikon se juttu. 



Luulen että alkaa c vaikuttamaan. Tänään herättyäni olin aika aktiivisella päällä. Ei mitään ongelmaa missään. Koti taas siistitty, keittiötasot pyyhitty, imuroitu, pedattu sänky ja pyykit koneessa. Klo on  vasta 10?! Hyvä minä. Eka kerta kuukauteen kun näin helppo aamu? Lounastaki pitäis alkaa kokkailee kahden tunnin sisällä eikä ahdista yhtään sen tekeminen. Virtaa riittää ja meinaan ylläpitää tätä oloa runsaalla sitrushedelmien syönnillä :) 


Jos pelkkä sitruunavesi on liian hapanta, sekaan kannattaa kaataa hieman appelsiinimehua antamaan makeutta. 


Ostin viime viikolla meikki kirjan. Halusin tämän jo viime talvena. Olen lukenut noin 20sivua enkä ole oppinut mitään. Petyin sen yksinkertaisuuteen. Mutta ehkä se vielä yllättää. Who knows. Omistaako joku muukin kyseistä kirjaa ja onko vastannut odotuksia? 
Kävin myös samalla haistelemassa hurraw huulirasvoja. Tiekste sen valinnanvaikeus tunteen? Hirmu ahdistavaa kun kovasti haluaa jotain mutta se kova halu muuttuu epätoivoksi, pelkona virhearviointi.  Mulla iski sellainen ja päätin olla ostamatta. Rasva maksoi kuitenkin 6€ joten valinta ei saa mennä mönkään. Klo oli silloin jo 19 paikkeilla, tyttö aivan loppu joten ei ihmekkään ettei pystynyt tekemään päätöksiä vaan luovutin ja jätin seuraavalle kerralle :) 



Päällimmäisenä lempparina jäi lime. Mutta toi valikoima ei ole turhan pieni joten.. 

Kirpeää viikonloppua kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)