lauantai 27. helmikuuta 2016

Rv 29, masukuvia, meikkejä, sairaslomaa

Melko monipuolinen postaus!?

Perjantaina eli eilen tuli taas viikko täyteen ja nyt on menossa raskausviikko 29. Ulkona paistaa täysillä aurinko ja mieli on tarmokas. Aurinko energialla on ihan uskomaton voima. 



Olen monesti epäillyt olevani maanis-depressiivinen ihminen sillä mulla saattaa vaihdella mieliala miten sattuu viikottain/kuukausittain. Saatan olla sulkeutunut kaksi viikkoa putkeen, saamatta mistään iloa, haluamatta nähdä ketään rakastakaan ihmistä, ahdistuvan sosiaalisista tilanteista ja julkisista paikoista. Viikon aikana saatan käydä kaksi kertaa suihkussa, iltaisin jo kuuden aikaan odotan että pääsen nukkumaan ja toivon että huominen olisi parempi.  Sellaisilla viikoilla en käy kertaakaan koiran kanssa kävelyllä, ainut kosketus ulkoilmaan on öisin avoin makkarin ikkuna.. Hillun kotona samat paskaset vaatteet päällä aamusta iltaan.

Yhtäkkiä voi tulla viikko kun olen ihan uusi ihminen. Mökötin viime sunnuntaina ja itkiskelin maanantaina mutta tiistaina auringon tullessa esille siivosin asunnon lattiasta kattoon klo11-19. Siivosin kirjaimmellisesti kaiken mitä keksin. Ovet , ikkunat, peilit, sängyn alta, kaapit..   lista on pitkä sillä siivosin aamusta iltaan. Siivoustouhun keskellä valmistin  lounaan. Illalla kokkasin jauhelihapullia ja perunamuussia. Seuraavana iltana työvuorosta tullessa, hiukan ennen nukkumaan menoa annoin Miikkalle pohkeita rentouttavan hieronnan. Instagramia olen päivittänyt koko viikon tiuhaan tahtiin ja napsinut itsestäni kuvia minkä kerkeää. Ennen tätä viikkoa instagram tilini on ollut lähes kuollut. Ennestään mua vaivaa adhd ja kaameet keskittymisvaikeudet. Aikamoinen coctaili.

Eilen juttelin helsinkiläisen ystävän kansssa puhelimessa 40minuuttia ja lopussa hän tokaisi että "voi vitsit Anna, jotenki tuntuu että olet ihan eri Anna, nyt susta sai enemmän irti ja olit jotenkin oma ittes" Kuulemma viime kuukausien ajan kun olen vieraillut hänellä yökylässä Helsingissä niin olen ollut ns lamaantunut, eli musta ei ole saanut mitään irti. Viime kerralla Helsingistä lähtiessä, mun seistessä ovenraossa, hän kysyi koska olen nauranut viimeksi kunnolla? Ja lopuksi tokaisi että "älä kadota itseäsi".  Ne lauseet jäi mieleen mutta tiedän itekkin että välillä eksyn jonnekkin kauas pimeään. Koko talven olen ollut pimeässä aukossa. Ainoana motivaationa tuleva kevät ja vauva. Tällä hetkellä olen menossa kohti valoa, sillä aloin taas syömään vahvempaa D-vitamiinia ja kevät aurinko tuo energiaa. Huomasin eilisen puhelun jälkeen että nauroin sen aikana vaikka kuinka monta kertaa! Ja viime viikolla töihin mentäessä jopa odotin ihmisten näkemistä ja löytyi kiinnostusta luoda puheenaiheita työkavereiden kanssa. Pukuhuoneeseen mentäessä ei tuntunut siltä että kunpa se olisi tyhjä.




Mut sellaista se elämä on! Meille  kaikille on jeattu tietyt eväät  ja niiden kanssa on vaan elettävä! Ei auta rutkuttaminen.  Joku kärsii koko elämän ajan MS taudista, toinen syrjäytymisestä/yksinäisyydestä ja minä omasta coctailista. 


Oireet ja diagnoosi

Maniajakson oireita ovat huomattavan kohonnut mieliala, ärtyneisyys, uhkarohkeus, toimeliaisuuden lisääntyminen ja fyysinen rauhattomuus. Maanisella ihmisellä itsetunto on koholla ja hän tuntee suoriutuvansa mistä tahansa. Omakuva on saattanut muuttua, jolloin hänellä voi olla suuruuskuvitelmia (=grandiositeetti). Hän ei tiedosta olevansa sairas eikä osaa suhteuttaa omia tekojaan todellisuuteen tai muihin realiteetteihin. Ilman omaa arvostelukykyä maaninen ihminen pystyy aiheuttamaan suurta haittaa itselleen sekä myös sivullisille. Ajatustoiminta on yleensä kiihtynyttä ja henkilö on puhelias ja vähäuninen.
Masennus on kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä jakso, johon kuuluvat mielialan lasku, pettymyksen tai toivottomuuden tunteet, sekä ahdistuneisuus. Masentunut henkilö ei kiinnostu mistään, ei saa mielihyvää tekemisistään ja terve itsekunnioitus puuttuu. Uupumus on myös yleinen oire.




Ei pitänyt avautua mistään vaan tehdä söpö lyhyt postaus kuulumisista ja meikeistä mutta tulipahan vuodatettua...  Eli tosiaankin, ensi viikolla tulee 30 viikkoa täyteen ja sit on enään tasan 10 vko jäljellä!!!! Mihin tää aika katoaa? Mä synnytän kohta!! JESS! Jouduin nyt viikoksi sairaslomalle supistusten vuoksi. Vähän pelkään että kaveri syntyy liian aikasin. Sisätutkimuksessa oli kuitenkin kohdunkaula ja paikat ihan normaalit. Eli ei ollut pehmenny eikä lyhentynyt, eikä muita merkkejä vauvan tulo aikeista. Luojan kiitos. Tää muistutti taas siitä että täytyy äkkiä hankkia loputkin tavarat. Päädyin kuitenkin siihen tulokseen että vaikka jäiskin joku ostamatta niin ei me siihen kuolla. Keksin vain yhden asian mitä ilman ei pärjäisi: vaipat ja niitäki saisi paluumatkalla sairaalasta. Kaikki muu hoituu samalla tavalla kuin ennen vanhaan. Lapsi huuhdellaan vaikka hanan alla ja lämmikkeenä käy vaikka peitto. Jos ei hanasta tuu vettä niin sulatetaan lunta ämpäriin hahaha. Tissi ja vanhempien lämpö riittää. Kertakäyttövaipat on siks tärkeitä koska mä en alkaisi pesemään jatkuvasti kestovaippoja. Eli vaikka kuinka kotiuduttaisi ilman tavaran tavaraa niin kaikesta muusta selvittäisi mut vellikakan lentämistä pitkin poikin en hyväksyisi. Ei mulla olis aikaa leikkiä kestovaippojen kanssa. Tai niinkuin ennen vanhaan käärittiin joihinkin liinoihin ja niitä pyykattiin.. 

Navassa raskausajan napakoru






















Näin kevään tullessa ja enemmän valoisaan aikaan liikkuessa haluan että kasvot on mahdollisimman hehkuvat ja käytössä pitää olla hyvät aseet: Macin valovoimainen kosteusvoide ja hyvä valokynä! Elfin valovoide ei ole vielä päässyt kunnolla testiin mutta mitä nopeasti koitin niin aika tuhtia ja kimaltavaa tavaraa. Suosittelen esimerkiksi kulmaluulle, muualle ehkä liiankin "glitterinen". Ennenkuin satsaa hehkuvaan meikkiin, pitää muistaa huolehtia ihon kunnosta. Tehokas kuorinta on kaiken A ja O. Siihen suosittelen hedelmähappoihin perustuvaa kuorintaa. Madara ja Supermood luonnonkosmetiikka merkeiltä löytyy hyviä sekä hellävaraisia hedelmähappo kuorintoja.


Uusin super löytö: Elfin meikinkiinnitys-suihke. Huipputavaraa. Tilasin netistä, olisko Pretty sivustolta ja hintaa ainoastaan noin 12 €. Eli ensiks meikit naamaan ja lopuksi muutama suihkaisu tätä. Kasvoista tulee "luonnollisen" nätit, suihke tavallaan korjaa "just meikatun puuterilärvin". 



Tein eilen pari löydöstä Lindexistä. Toi body oli aivan pakko saada! Sopii hyvin meidän kesävauvalle <3 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)