keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Elämä alkaa pikkuhiljaa hymyilemään

ja mä hymyilen takaisin! Otin itseäni niskasta kiinni ja aloitan elää... tätä kevättä! Tässä ja nyt. H e t i 

Syyt mistä olisin iloinen juuri nyt: pääsen ensi viikolla kaunistautumaan ja tiedossa on pikareissu Tallinnaan. Se on aina niin kivaa kun löytyy jotain odotettavaa. Jotain tarkoitusta tavallisiin päiviin.





Kevät on jo ovella! Nyt siitä ei tarvitse enään unelmoida. Niinkuin tein koko talven ajan. Koko talven odotin kevättä ja sanoin mielessäni "sitten keväällä teen tota ja tätä" "vasta sitten keväällä". En ole antanut itselleni lupaa elää täysillä vaan olen maannut omassa tylsässä kuplassa koko talven. Mutta nyt tämä karhu nousee talvihorroksesta!


Ai että, aurinkoa näkyvissä, vihdoinkin!

Ensi viikko on pelkkää kaunistautumista. Olen varannut: kasvohoidon, rakennekynnet ja vielä ripsienpidennys ajan. Ripsienpidennyksissä joudun tyytymään klassisiin, volyymeiden tilalle. Klassisten laitto kestää 1-1,5h. Volyymeissä jopa tuplasti. En millään pysty makaamaan selällään niin pitkään. Kuolen hapenpuutteeseen, sen verran toi vatsa painaa mua ahdistavasti. Rakennekynsissä suosin näin äitiyden alkutaipaleella nättiä lyhyttä kynsimallia, naturellia väriä. Vain sellaiset että kynnet näyttää huolitelluilta. Tarkoitus ei ole hakae pituutta vaan naisellisuutta näihin "nippu kyrpiin" :D Tää mamma on kohta kuosissa! Hieman huolettaa ripsien pysyvyys, koska oma karva kasvaa nyt raskauden myötä huimaa vauhtia ja ehkä kynnenkin laatu on nykyään hieman rasvaisempi/erilainen. Saa olla koko ajan huoltamassa ripsiä ja kynsiä. Mitenköhän se onnistuu vauva-arjen keskellä. Luulen että välillä saattaa tehdä mieli olla huoltamatta, kaiken väsymyksen ja hässäkän keskellä. Katsotaaaaan.  

Onneksi lapsella on ihana isä, ketä auttaa, hoitaa vauvaa rakkaudella ja omistaa liukuvat työajat. Tuli juuri mieleen tätä kirjoittaessa sellainen tilanne että mitä jos mun puoliso työskentelisikin arkisin klo 8-16. Eli olisin kaikki päivät yksin ja joutuisin valmistautumaan siihen jo raskausaikana. Joutuisin pohtimaan että miten mää tulen jaksamaan ja loppuuko mun sosiaalinen elämä täysin. Onko musta enään mihinkään muuhun, sen lapsenhoidon rinnalla? Hui kun alkoi pelottaa ajatuskin sellaisesta arjesta. Tuollaisessa tilanteessa kieltämättä ahdistaisi paljon enemmän, kun tietäisi jäävänsä yksin vauvan kanssa kaikiks päiviks. Ehkä juuri tämä meidän tilanne on syy miksei mua juuri ahdista tuleva vauvavuosi, kaikkine uusine juttuineen. Kun on toinen rinnalla niin luottaa pystyvänsä selviämään mutaisimmistakin ojista pois. 

Tiedän myös etten ole sellainen äiti joka tahtoo kontrolloida ihan kaikkea mahdollista. Mun mielestä se on sama kuin lapsen kasvatuksessa: miehellekin täytyy antaa luottoa, kunnioitusta ja mahdollisuuksia omatoimiseen toimintaan :D Se vahvistaa ja kehittää omaa itseään, persoonaa, osaamista, itseluottamusta ja saa aikaan onnistumisen tunteita. Eli miksi haluaisin kontrolloida kaikkea ja ottaa pois toiselta tämän tärkeän asian? Yhtä tärkeä isä on kuin äitikin. Ei äiti ole yhtään sen tärkeämpi. Kumppani on oma rakas, mitä ilman ei voisi elää eikä häntä saa milloinkaan unohtaa. Paitsi Amsterdamissa lomaillessa hahahahah !!!



Reissussa ajateltiin: nauttia fiiliksestä että pääsee pois kotioloista, hieman shoppailla (varsinkin vauvalle) ja rentouttava käynti hotellin kylpylä-osastolla. Sellainen vuorokauden kestävä off-tila, mikä tekee taatusti hyvää. 



Ollaan lähdössä parin viikon päästä yhdeksi yöksi Tallinnaan. Haluan päästä edes hetkeksi uusiin maisemiin hakemaan uutta inspiraatioita(henkistä). Matka olisi kuin pieni paluu takaisin vanhoihin aikoihin, kun mä olin vaan mä enkä pelkkä raskaana oleva nainen. Parisuhteessa oli vain me kaksi ja koko maailma avoin. Parin viikon päästä on meneillään suunnilleen raskausviikko 33. Kohta on sen aika kun jakaudun kahteen osaan :D Jäljelle jää minä. Aika mahtavaa. Vaikka tää raskausaika on ollut fyysisesti naurettavan helppoa niin henkinen puoli on kärsinyt ikävästä. Sydän on ollut murskaantunut siitä kamalasta ikävästä, Annaa kohtaan :D Perjantaina on taas mittarissa rv31 enkä edelleenkään huomaa erikoisemmin olosta olevani raskaana. Tottakai maha on tiellä ja nouseminen on rumaa katsottavaa mutta siinäkin mä skarppaan mikäli joku kattoo vierestä hahaha. Rinnat on kasvanut entistä isommaksi, työpaita litistää ne kuoliaaksi. Supistaa usein, hikoiluttaa, pissattaa, ei jaksa paljoo kävellä, rappusten ylös nouseminen on raskasta ja nukkuminen alkaa käymään helvetilliseksi MUTTA väitän silti olevani kunnossa ja pääseväni helpolla tässä raskaudessa. Tää kaikki vaan kuuluu tähän, ei nää ole mitään oireita vaan rakkauden osoituksia vauvalta. Näillä pienillä sivuseikoilla hän vaan muistuttaa mua olemassaolostaan<3 

Mulla ei ole tapana valittaa vaan kääntää kaikki huonokin asiat positiiviseksi! Mukavaa keskiviikkoa kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)