sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Onko maailma liian julma paikka?




Asiasta mistä halusin vielä avautua: J oli eilen hyppykeinussa, itse touhusin siinä vieressä eteisessä, otin hänen uuden lämpöpussin paketista mikä tuli jollyroomista ja sovittelin sitä pussia vaunuihin. Istuin lattialle, pojan viereen, hänen keikkuessa hyppykeinussa, silittelin häntä poskesta, kehuin tuhannen kerran, hymyiltiin toisillemme, ihastelin uutta pussia, katsoin poikaa ja havahduin  miten hiton onnellisessa asemassa tää lapsi on. Ja itse. Itse sen takia koska mulla on mahdollisuus olla maailman paras äiti omalle lapselle, pystyn antamaan kaikki puitteet, rakkauden ja täyden huomion. Niin ei ole kaikilla. Liian monella miljardilla lapsella menee niin huonosti että se mun eilinen onnellisuuteen havahtuminen ei kestänyt paria sekunttia enempää. Muistin sen kaiken vääryyden ja pahuuden mitä maailmalla tapahtuu, ja samalla sekunnilla yhtäkkiä Juliuksen hymy ei merkannut enään mitään ja yli sadan euron lämpöpussi tuntui kamalalta hankinnalta, sellaiselta että "ei me olla ansaittu tätä, niin moni muu kärsii maapallolla".  Mulla on monesti sellainen olo etten pysty nauttimaan elämästä täysin, kun tietää miten moni muu kärsii. Yksinkertainen kysymys, miten edes pystyisin vaan unohtamaan kaiken ja elää pilven hattaroissa? En vaan pysty unohtamaan muiden ihmisten olemassaolon. Eikä kukaan voi ajatella niin että olisi itse valinnut tiensä, minkä vuoksi olisi oikeutettu nauttimaan enemmän elämästä tai olevansa parempi ihminen. Toki jokainen on valinnut omat reitit, mutta ne on kävelty sattumanvaraisesti. Koko elämä on pelkästä tuurista kiinni... miten asiat rullaa eteenpäin. 




Menin torstaina imemään aivan liikaa negatiivista energiaa itseeni. Sen tuntee luissa asti. Avasin mm iltalehden klovni-uutisia ja  jutun venäjän eläinrääkkäysringistä. Kuulin myös paljon muita surullisia asioita ja koko päivän mun mielessä jylläsi surullisuus niistä kaikista ympärillä tapahtuvista jutuista. Onko täällä enään mitään hyvää? Illalla nukkumaan rauhottuessa, en vaan pystynyt sulkemaan silmiä levollisin mielin. Vaikka vieressäni makasi elämäni tärkein tyyppi ja hänellä oli kaikki täydellisesti, rakastavat vanhemmat, pehmeä puhdas peti, rintamaitoa milloin vain tahtosi, turvallinen lapsuus, ällöttävä gantin yöpuku kauluksilla,  häntä palvova äiti, niin hitto, se ei riittänyt mun mielenrauhalle. Kun itse painan päätä "luxus sängyn" mahtavaan tyynyyn,  chihuahua jaloissa lämmittämässä, joku toinen kamppailee elämää vastaan. Ei ole mahdollisuuksia auttaa omaa lasta, vauva itkee nälkää likaiset vaatteet päällä, kyyneleet silmissä, äiti on alistettu ja kokee perheväkivaltaa, jossain joku koiraemo vatsa kurnien etsii sääsuojaa pennuilleen, toinen taas joutuu nukahtamaan kadulle, niinkuin jokaisena aikaisempanakin yönä. Ilman ketään, ketä välittää heräätkö sä enään koskaan.  Täysin yksin, taivas kattona, sydän tyhjänä, ilman muistikuvia miltä rakastettuna olo tuntuu, tai miltä sängyssä nukkuminen tuntuu, tai kun rahaa ilmestyy pankkitilille tai kun rahaa jää ylimääräiseen.


Tähän asti kirjoitin, eiliseen sekamelska päivityksen perään. Sitten mietin että teen tälle aiheelle erikseen oman postauksen. Aivot tulvi tekstiä tuosta vain ja ajattelin että heti huomenna lauantai aamuna jatkan tätä. Not. Tänään on iha zombi olo. Koko päivä on ollu turhanpäivänen.  Heräsin jo kello 6 aamulla pojan kaa, klo13-14 koitin nukuttaa häntä, sitten kun herättiin niin tunnin päästä siivousnatsi tuli kotiin ja alkoi siivoamaan kiukulla. Edelleen on siivous hiukan kesken. M on vetäny kiukulla koko keittiön puhtaaksi. Meidän pitäisi tehdä illalla hyvää ruokaa ja mennä saunaan yms mutta kun tuota Miikkan mielentilaa katselee niin ei kyllä ihan heti uskoisi että saisi kivan kumppanin illaksi :D Ei sille meinaa edes uskaltaa sanoa mitään, sen verran ärhäkkänä. Toivottavasti tää Michael Bublen musiikki rauhoittaa. J ottaa kans välikuolemaa pihalla rattaissa. Juliuskin on kiukutellu koko päivän, itseasiassa koko viikon, olisko hampaita tulossa kun ruokakaan ei maistu? Olen jättäny soseet antamatta nyt pari päivää kun ei herralle kuitenkaan maistu. Tänäänkin on saanut viihdyttää ja lohdutella koko päivän Jiitä. Tolta lapselta ei temperamenttia puutu, hiton tomera ja energinen pakkaus. Ihana sellainen. 

Mutta takaisin siihen julmaan maailmaan. Mä en nykyään pysty kuuntelemaan/katsomaan/lukemaan liian negatiivisiä juttuja, mä imet niitä liikaa itseeni ja ahdistun pitkäksi aikaa. Ympärillä tapahtuu niin paljon pahaa että vaikka meidän 60neliöisessä asunnossa kaikki olisi hyvin niin se ei riitä.. on vaikeaa olla tarpeeksi onnellinen kun muistaa ettei kaikilla ole niin hyvä olla just sillä hetkellä. Se on oikeasti ahdistavaa. Mulla voi parikin kertaa päivässä, mutta viimeistään nukkumaan mennessä, kaikki inhottavuus pamahtaa päin kasvoja, juuri silloin kun on hyvä hetki meneillään niin alan mielessä ajattelemaan miten monella ihmisellä on pelkkä euro tilillä, ei ole rahaa ruokaan, ei vaippoihin, ei lääkkeisiin esim äkillisen  sairastumisen sattuessa, tai joutuu pakkasella jonottamaan ruokajonossa pienen lapsen kanssa, koko elämä on pelkkää taistelemista ja selviytymistä. Hitto et se raastaa mua. Jos  voittaisin lotossa niin suurin ilo tulisi auttamalla niitä ketä tarvitsee eniten apua.

 



Tälle kaikelle olen keksinyt keinon millä pystyn helpottamaan edes hiukan omaa oloa. Hyväntekeväisyys, aamen. Kaikki pienetkin jutut. Esimerkiksi panttikuitin lahjoitus keräykseen. Tai esimerkiksi facebookissa on monta ryhmää jonka kautta pystyy auttamaan. Olen tässä puolentoista kuukauden aikana lahjoittanut kahdelle eri tytölle tavaraa, maksaen postit, esim mun vanhan tehosekottimen jotta hän pystyis tekemään vauvalleen helposti soseita, yhdelle vaatteita, parille rahaa,ihan vaan kun kympin antaa niin jollekkin kellä ei ole yhtään, merkitsee paljon. Yhdelle hankin kympillä lahjakortin ruokakauppaan. Kaikki on ollut naisia, suurimmaksi osaksi äitejä.. mä niin pystyn samaistumaan heihin <3 En kestäisi ite jos olisi niin huono tilanne ettei olisi rahaa elää, joutuisi miettimään miten ruokin tuota omaa maailman tärkeintä ihmistä. Mun sydäntä lämmittää kun pystyn auttaa, edes sillä pienellä rahalla. Saan suurta iloa ja paremman olon. Tää maailma olisi mahtava paikka jos kaikki auttais kaikkia, täydentäisimme toisiamme heikkouksilla ja hyvillä puolilla. Tehtäisi vaihtokauppaa. Jos mä esim lähetän jollekkin tehosekoittimen, se henkilö taas omistaa ylimääräistä aikaa ja pääsee ulkoiluttamaan yksinäistä senoria.. u know? :D Ihan alkoi naurattaa kun on ihan sellainen olo että olisi 3 vuotias, opettelemassa muodostamaan lauseita, hahah :D  Eli toi edellinen lause on melko kankea. Niin ja näiden aineellisten asioiden lisäksi lahjoitan joka kuukausi 10€ Plan international, tyttöjen puolesta ja olen pelastakaa lapset ry:lla tuki-ihmisenä, antamassa eräälle tytölle muutaman tunnin kuukaudessa yhteistä aikaa.  Olen hänen ainut ystävä kenen kanssa hän tapaa ja viettää aikaa niinkuin muut ikäisensä tytöt...... miettikää sitä sitten.



Uskon myös siihen että kun antaa niin saa <3 Eli tää ei ole millään tavalla minulta pois, tiedän että elämä vastaa samalla rakkaudella mulle takaisin <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)