perjantai 23. joulukuuta 2016

Jouluiset kuulumiset

Ei ole sitten yhtään jouluista fiilistä? Heitin just spotifystä joululauluja soimaan, jos toisi edes hitusen jonkunlaista fiilistä. Onhan täällä kotona joulukuusi mikä on muuten kaatunut jo kolme kertaa pojan toimesta, ja muita jouluisia koristeita. Lahjatkin on paketoitu. Noin tunnin päästä kun poika herää päikkäreiltä niin hän menee mummolaan pariksi tunniksi ja me Miikkan kanssa ajetaan kaupoille, tekemään jouluruoka ostokset. Onkohan moni muukin samaa aikaan meidän kanssa? Ainakin eilen kun hain korviketta prismasta niin se oli niin piukassa että meinasin kääntyä pois. Oli kauhee kokemus pikakassa. Kaukana pikaisesta, mikään ei toiminut.

Musta ei ole kuulunut pitkään aikaan. Arki vie liikaa aikaa. Tuntuu että aina kun saa yhden kasan rästihommia hoidettua niin toinen on jo valmiina. Sen takia hain meille nuorta opiskelijaa auttamaan tämän sopan keittämisessä. Ajattelin että jos hänestä tekisi sellaisen pienen apurin, arjen askareisiin, noin kerran viikossa. Joko hoitoapua Jullen kanssa taikka siivouksessa. Niin tai ihan vaan vapaa-aikaa saadakseni. Mä olen taas saanut sitä enemmän kuin kukaan muu tämän ikäisen lapsen äiti, mutta siltikään se ei riitä. Olen huomannut että nykyään mulle iskee joissain tilanteissa ahdistuskohtauksia, sellaisia että haluaisin yksin vaan kadota toiselle puolelle maapalloa, kertomatta kellekkään mitään. Ahdistaa niin paljon että mietin pakoreittiä. Jos jättäisin Miikkan ja pojan ja lähtisin. Tunteeko muut äidit koskaan samanlaista oloa? Yksinkertaisesti se lapsi on vaan niin riippuvainen äidistä, että joskus se tuntuu kamalalta. Hyvin vaikealta asialta. Rehellisesti sanottuna viimeisen kuukauden aikana olen alkanut pohtimaan että olinko sittenkään vielä valmis äidiksi? Voi kunpa pääsisi tekemään kaikkea kivaa yksin, ihan yhtäkkiä vaan. Kaipaan mielettömästi sellaista vanhaa vapautta kaikesta, kun sai vaan tehä mitä vaan milloin vain. Mä en koskaan tuntenut työpaikkaa tai mitään muuta tässä elämässä esteenä. Olin todella äkkipikainen ja pidin aina mielessä sen tosiasian että voin tehdä mitä vaan, mikään ei pysäytä. Monet kerrat otin loparit hetken mielijohteesta. Elin 100% oman fiiliksen mukaan. En järkäilly enkä pohtinut mitään. Mutta nyt, tälläinen elämäntyyli on hiton kaukana nykyhetkestä. Eilen kun eräs ystävä lähti meiltä eilen ovesta ulos, niin mulle iski taas jäätävä olo. Sellainen olo, että mä en pääse ikinä maailmassa astumaan ovesta ulos, niin että koko maailma on mulle vapaa, voin kävellä oikealle tai vasemmalle, voin tehdä ihan mitä vaan, kukaan ei tarvitse mua. Iski kamala kateellisuus siitä vapaudesta mitä toinen kantaa. Tämä kahlittu olo on tullut ihan hetki sitten, enkä tiedä miten mää käsittelisin sitä. Miikka ei esimerkiksi tunne samoin.. En tiedä.. Vaikeita asioita. Luotan siihen että aika auttaa, viimeistään silloin kun ensi kesänä hyppään lentokoneeseen parhaan ystävän kanssa, ja lennetään viikonlopuksi Amsterdamiin! Uskon että mitä isommaksi ja omatoimisemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän pystyn hengittää. Samalla toi poika on mulle maailman rakkain enkä mistään hinnasta luopuisi hänestä. Ihan vaan senkin takia että mä en tänne synnytä lapsia toisten kasvattavaksi. Vaan poika on mun peilikuva. Haluan tehdä hänestä maailman parhaan tyypin, maailman parhaimmalla lapsuudella. Haluan antaa hänelle kaikkeni, mutta samalla pitää itsestäni kiinni. Se on jokapäiväistä taistelua oman pään kanssa.

Ihanaa kun sai avautua. Huh, että teki hyvää!!!!! Huomenna eli joutuaattoa me vietetään Miikkan äidillä, joulupäivänä me mennään Naantaliin, omalle äidille. Sunnuntaina poika pääsee ensimmäistä kertaa yökylään hoitoon, ja äiti ja isi pääsee bailaamaan. Olen joka päivä valmiiksi pohtinut ja stressannut sunnuntaita, miten se mahtaa sujua, lähinnä miten mun pää kestää sitä huolta pojasta, pystynkö ollenkaan rentoutumaan ulkona. Se mikä auttaa niin yritän aina miettiä että miten huonosti monella miljoonalla muulla vauvalla on asiat, joten älä turhia stressaa. Mullakin on oikeus omaan elämään, oikeus olla onnellinen, tehdä mitä huvittaa, vaikka olen MYÖS äiti. Koska mä en ole PELKKÄ äiti. Mä olen Anna ja Juliukselle äiti.

Hyvää joulua rakkaat lukijat <3 Muistakaa nauttia tästä ajasta ja irrottakaa itsestänne kaikki lukot, rajat ja säännöt, tämä on hetki, milloin kuuluu kiittää itseään kuluneesta vuodesta ja luvan kanssa keskittyä itseensä <3 

Mä ajettelin nyt keittää koko perheelle riisipuuroa ja kuunnella joululauluja! Miikka on taas jossain huitintuutissa, toivottavasti saa lämmintä puuroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)