torstai 12. tammikuuta 2017

Sekavia aikoja

Mä olen ollut tahattomasti pitkään kirjoittamatta. Omat ajatukset on ollut niin sekasin, etten ole todellakaan pystyn luomaan mitään blogitekstiä. Mulla on ollut liikaa ajateltavaa kuukauden verran. Liian vähän aikaa, liian kyllästynyt, liian toivoton tähän kaikkeen. Nytkin pitäisi siivota kaikki vaatekasat ympäri asuntoa, mutta viime yö oli kamalin ikinä. Poika ei meinannut nukkua ollenkaan. Lopulta aamulla otin viereeni sänkyyn ja saatiin pari tuntia unta. Poika huus koko yön, monesti jouduin huitomaan Miikkalle etten saa poikaa nukahtamaan. Me meinattiin tulla hulluksi Miikkan kaa. Siinä kohtaan kun toinen puri hampaita yhteen niin tehtiin vaihto. Voi luoja että vihaan mun elämää juuri tälläisinä päivinä kun kaikki on yksinkertaisesti päin vittua. Kämppä aivan sekasin, vartalo ihan nihkea hiestä ja pääsen suihkuun vasta illalla pojan nukkuessa, hampaat pesemättä yli vuorokauden, silmiä painaa väsymys, kaikki on mullin mallin, eikä tiedä yhtään mistä alottaisi. Kuitenkin kaikki keskeytyy moneen kertaan ja lopulta kun on saanut to do - listan tehtyä niin saa aloittaa jo alusta. Meillä kävi ennen jouluaattoa siivooja siivoomassa muttei sitä puhtauden onnea kestänyt kauaa.

Joulukuussa mulla napsahti, että nyt mä teen elämälleni jotain. Siitä asti järkäilly ja pohtinut joka hiton päivä mun oman elämän tarkoitusta ja sen tulevaisuutta. Punninnut asioita ja taas punninnut. Tilanne on se että mä olen kyllästyny tähän elämän tilanteeseen, tulen hulluksi tässä pienessä kaksiossa. Täällä on liikaa tavaraa, liian paljon sotkua ja liikaa ihmisiä. En pysty keskittymään. Enkä saa hengähtää. Koirakin on ärsyttänyt mua siitä lähtien kun kotiuduin synnäriltä kotiin vauvan kanssa. En pysty handlaamaan tätä kaikkea. Joku asia on aivan liikaa mun kapasiteetille. Olen jo monta kertaa uhkaillu vieväni koiran piikille muttei Miikka halua luopua koirasta. Tänään juttelin Miikkalle jospa lähettäisi hänen kanssa kahdestaan viikonlopuksi johonkin, poika pärjää aivan satavarmasti hyvän hoitajan kanssa. Viikonloppu rauhassa tekisi hunajaa. Mietin joka päivä kuka hullu jaksaa olla lapsen kanssa koko kolme vuotta kotona. Mä ampuisin itseni jos joutuisin :D Halleluja. Mutta se tästä, eiköhän tämän kautta tuu selväksi että mammalla on nyt hiukan tekemistä.

Oltiin tänään 8kk neuvolassa mistä saatiin lähete unikouluun. Mitat oli 9kg pituus 71cm ja py 44,8. Kehitykseltään poika on aika "edellä", pian luultavasti kävellään. Osataan jo seistä ilman tukea ja nyt vaa ootellaan askelia.

7 kommenttia:

  1. Tervetuloa vauva-arkeen... käy puhumassa asiantuntijalle ennen kuin uupumus käy sietämättömäksi.

    VastaaPoista
  2. Minkälaisella aikataululla toi unikoulu teille tulee? Meillä miltei samanikäinen, yöt ja varsinki aamuyöt on tosi levoton! Heräilee vähän väliä ku laitetaan nukkuu ja rauhottuu vain tissille. Ois siis kiva kuulla, miten unikoulu teille sujuu ja yöt ylipäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No poika on nyt 8kk,lähipäivinä tyksin lastenosastolta pitäisi tulla puhelu, minkä kanssa sitten sovitaan unikoululle ajankohta, käytännössä heti kun heiltä löytyy tilaa ottaa Julius sinne 1-2 yöksi. :)

      Poista
  3. Unikouluahan ei suositella alle vuosikkaalle. Ja jos lapsi rauhoittuu vierelle, mikset anna siinä nukkua? Lapsi oppii omaan sänkyynsä, kun kehitykseltään on siihen valmis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa parempi että lapsi oppii nukkumaan itse tarpeeksi ajoissa. Esim jos ajatellaan tarhaan menoa: äitin on pakko saada levättyä öisin koska aamulla tarvii mennä töihin ja lapsen täytyy osaa nukahtaa tarhassa päikkäreille. Mun mielestä ei tartte ollenkaan odottaa vuoteen asti, muuten vielä vahingossa kasvaa ongelmainen nukkuja. Johonkin asti voi ajatella sydämmellä eli pienen valmiutta yms, mutta lopulta järjen käyttö on pakollista..

      Poista
  4. Ongelmainen nukkuja luodaan, kun koitetaan opettaa jotain, johon lapsi ei ole valmis. Tyksi käyttää melatoniinia, osana unikoulua. Jokainen tekee, kuin parhaaksi katsoo. Mutta teksteistä paistaa hivenen omahyväisyys. Oma etu, menee lapsen edelle. Näin lukijan silmin. Totuushan teillä voi olla aivan muuta. Tsemppiä kuitenkin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)