maanantai 17. heinäkuuta 2017

Maanantai ostokset ja ilouutiset

Ja ei. Ilouutiset ei ole sitä että olen raskaana. Ei tosiaankaan. Vaan, mulla on perjantaiksi varattuna aika konsultaatioon. Suunnitelmissa olisi saada uudet tisut syyskuun lopulla tai lokakuun alussa. Tällee pikapika. Niinkuin aina kaikki muutkit päätökset tapahtuu nopealla aikataululla. Jos mä jotain haluan niin hankin sen keinolla millä hyvänsä. Niinkuin, esim mun koira Lumi on osamaksu koira :D Nää rinnatkin tulee olemaan osamaksu rinnat. Mutta maksan niitä pois  tulevilla strippikeikoilla. Ja siis eihän mulla ole vielä edes tiedossa ottaako kukaan mua töihin tai yhtäkään keikkaa kalenterissa, mutta näin ainaki toivon ja oletan, että tulen keikkailemaan tulevana syksynä/pikkujoulukautena. Joten varokaa vaan, mä saatan olla just sun miehen polttareissa hutsuilemassa. Hahahha apua, toi kuulosti vaaralliselta, se oli lähinnä vitsi, en halua pelästyttää ketään naispuolista siellä ruudun toisella puolella. <3 Tai jos haluat että pysyn kaukana miehestäsi niin silloin kannattaa kuulua mun lähipiiriin. Eikai, noin olisin voinut sanoa joskus aikoinaan mutten enään. Toi oli just sitä kamalaa vanhaa Annaa kellä ei ollut minkäälaista moraalia. EI minkäälaista. Mun yks kamalimpiin tekoihin kuuluu raskaana olevan miehen paneminen. Ja siis sehän ei tuntunut silloin miltään, mutta kun olin itse raskaana, havahduin mitä olin mennyt tekemään. Mutta ikä opettaa ja usein vasta omien kokemuksien kautta. Nyt voitte haukkua mua maailman kamalimmaksi. Olkaa hyvä.



No mutta, tää päivä kului Myllyn ostoskeskuksessa. Olisin halunnut treffata kavereita muttei kellekkään sopinut. Aamupäivästä kerkesin siivota keittiön ja pidettiin pitkä suihkutuokio Jullen kanssa. Myllystä tarttui mukaan uusi Body Shopin kuorintageeli ja Adidaksen trikoot. Eipä oikeastaan muuta.






Voi jeesus, olen ensi tammikuussa 26??? Ei niinkuin mitään käsitystä mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Olenpahan saanut lapsen aikaiseksi ja tissitki, tammikuuhun mennessä. Ei jumantsuikkeli. Vaikka mua huvittaa tää kaikki epätietoisuus, niin myönnän että samalla myös pelottaa. Toivon että loppu vuodesta valaistun tässä asiassa.

Jos mä kelaan mun elämää, niin mä olen ihan helvetisti saanut aikaiseksi. Olen elänyt aivan mahtavaa ja opettavaista elämää. Se riittää. Mun aikaansaannokset sisältää ainutlaatuisia, unohtumattomia, ikimuistoisia kokemuksia. Elämä on ollut yhtä elämystä. Ja oon VASTA 25. Onneksi mä voin sanoa näin. Se lohduttaa ja riittää, vaikkei olekkaan vielä mitään tietoa tulevasta taloudellisesta puolesta/elämänityöstä.

Se miten paljon mä olen nähnyt Suomea, on ihan uskomatonta, jos vertaa esimerkiksi omiin ystäviin. Mä olen käynyt joka puolella. Varmaan 30 eri kaupungissa yöpynyt. Jopa Sysmässä. Sysmä on muuten kunta ja siellä majailee alle 4000 asukasta. Kaikki tämä entisen työni/SHB:n vuoksi. Muutamaa omatoimista matkaa lukuun ottamatta, kaikki on koettu aivan mahtavien ja unohtumattomien tyyppien kanssa, ja vieläpä maksutta. Mä olen nähnyt ja kokenut vaikka miten paljon, tavikseksi. Aloitin jo 17 vuotiaana keikkailun esitanssijana. Sen jälkeen aloitin strippaamisen ja promotyöt, ja eli pelkkää keikkailua. 2013 kuvattiin suomen hulluimpia bilettäjiä. Olen työskennellyt erilaisissa tapahtumissa ja messuissa.



Koska en ollut vielä syönyt mitään puoli neljään menessä, niin nappasin pienen annoksen salaattia mukaan autoon, heikotti niin paljon etten uskaltanut lähteä ajamaan. Salaatissa oli couscous-savulohi mössöä.

Aijai, mukavaa viikkoa kaikille, itse fiilistelen tulevia täydellisiä rintoja. Se on aika ihana tunne kun kaupoissa ollessa  saa vaan ohittaa kaikki alusvaate-osastot koska seuraavaksi menen kiertelemään niitä vasta kun on uudet tissit!! <3 Niin ja rintaleikkaukseen mulla ei ole mitään asiaa alle 60kg kiloisena. Tällä tavoitteella ja suunnitelmalla menen kohti syksyä. Ensiksi nautitaan heinäkuusta ja elokuusta kunnialla, kaikenmaailman hupsuja menoja täynnä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)