perjantai 25. elokuuta 2017

Mitä mulle kuuluu just nyt

Ihan jees. Nyt on perjantai aamu, kello lyö kohta kymmenen. Heitin pojan ysiksi päiväkotiin. Vein mukaan hakkaraisen pastilleja. Ostin aikoinaan yhden purkin kotiinkin, mutta aika huonolla menestyksellä hän on niitä syönyt. Olen antanut ihan pieniä palasia koska pelännyt tukehtumista, mutta maku ei oikein miellytä Juliusta. Luulin että saattaa tukehtua koska pastilli olisi liian herkullinen ja sen takia nielisi ennen kuin ehtii sulaamaan tarpeeksi pieneksi.





M makaa sängyssä. Nukkusi huonosti yönsä. Muistan kun aamuyöllä kylkee kääntäessä M tuijotti mua :D Hän heräsi jo klo 5. Voi reppana, kamala väsymys ja koko päivä periaatteessa pilalla. Onneksi hän on yrittäjä niin ei tarvitse kiirehtiä tarkan aikataulun mukaan.  Mutta niinkuin tiedetään, yrittäjällä ei ole ylimääräistä aikaa. Aika on rahaa. Eikä hommat lopu ikinä vaikka kuinka painaisi duunia. Isoin stressinaihe sillä on koko ajan talon rakennusprojekti. En tiennykkään miten oman unelman rakentamisessa voi olla niin paljon huolenaiheita. Huoh. Vuodenaikojen mukaan pitäisi rakentaa ja monessa asiassa tulee kiire. 

Mä tein äsken itelle kupin vihreää teetä. Vähän vaihtelua tolle kahville. Syön myös parhaillaan luumupilttiä. Eilen vedin neljä "raakaa" luumua. Hiukan vauhditusta suolen toiminnalle. Mä olen lihonnut kesällä noin 2 kiloa. Tälläiselle normaali painoiselle se näkyy ja tuntuu. Huomaan sen vaatteista. Eniten se painonlisääntyminen vituttaa vatsamakkaroissa. Paino näytti eilen 63,8. Tähtään takaisin vähintään 61 kg. Tavoite olisi edelleen se 58 mihin olen jo pitkään yrittänyt mutta keväällä kun paino putosi hyvään tahtiin niin tuli kesä ja pilasi kaiken. :D 

Mulla on hieman yli kuukauden päästä rintaleikkaus. Siihen mennessä olen ihannepainossa. Miettikää miten mahtavaa herätä leikkauksen jälkeen, täydellisellä vartalolla ja täydellisillä tisseillä?? Voiko nainen toivoo enempään. Vuosi sitten tähän aikaan painoin melkein 70kg ja leikkisin valasta, raskauskilojeni kanssa. Multa ei todellakaan lähteny raskauskilot tosta vaan. Ne pysyi tiukasti kiinni. Vaikka kuinka imetin. 

Mun äiti kysys eilen että olenko nyt ihan varma että otan nyt tässä vaiheessa rinnat, että enkö voisi tehdä Juliukselle pikkusiskon? Ootas... mietitään hetki.. :D  Nyt ei kyllä onnistu, sorry. Mä olen nyt vasta palautumassa siihen ihanaan omaan elämään, poika kasvanut hienosti, vartalo on palautunut, hormonit ja mieli normalisoitunut, ja palava halu saavuttaa kaikkea kivaa. En mä pystyisi aloittaa kaiken alusta. En sitten moneen vuoteen. Ehkä en enään ikinä. En ole koskaan nähny itseäni monen lapsen äitinä. Haluan olla muutakin kuin äiti. Toivottavasti Juliuksesta kasvaa hieno mies. Kehen en joudu pettymään. Nyt en tarkoita pettymyksellä mitään pieniä juttuja vaan isoja vakavia, mitä en pystyisi antamaan anteeksi. Haluan että J pysyy mun elämässä loppu elämän. Voidaan rakentaa läheiset ja vahvat välit.... <3






Mä meen tänään yöduuniin. Välillä näin päin että olen yökerhossa duunarina enkä asiakkaana. Meen lipunmyyjäksi. Kauhistuttaa jo aamuyö, miten saan unta kun pääsen himaan neljän viiden välissä. Onkohan liian ylilatautunut olo, sellanen että vaikka väsyttäisi niin ei pysty rauhoittumaan tarpeeksi unille. 

Turussa on harmaata, pilvistä. Masentavaa, mua niin inhottaa syksy. Musta tulee alakuloinen ja saamaton. Onneksi M on edelleen sitä mieltä että lähettäisi parin kuukauden sisällä johki pidennetylle viikonlopulle (ilman lasta). Tai Barcelonaan piti lähteä, muttei oikein houkuttelis enään, terrorismin vuoksi. En haluaisi pelätä lomalla.. Toi turun puukotus osui aivan liian lähelle. 500m kodistani. Niin lähelle että itkin koko viikonlopun. Ne kaikki rakkaat muistot ja lämpimät tunnelmat kotikadulta meni sirpaleiksi yhdessä vuorokaudessa. En tiedä milloin kykenen kävelemään uudelleen niitä katuja. Ne kadut muistuttaa nykyään ainoastaan siitä pakokauhusta ja tuskasta mitä ne ihmiset koki perjantaina. Kaikki ne 6kk mitä olen asunut tässä Turun asunnolla, meni täysin paskaksi, ihan kuin ne olisi roskiin heitetty. Suurimman osan ajasta vietin aina kaupungilla, kävelin tota reittiä edestakaisin monta kertaa päivässä. Tähän läntisen keskustan seutuun liittyy niin paljon muistoja, valitettavasti ne kaikki hyvät on nyt haudattuna ja tilalle on tullut todella surullisia fiiliksiä. Mulla oli sunnuntaina jäätävät silmäpussit itkun jäljiltä.

Katselin muuten tossa hetki sitten netistä hanasuodattimia. Tää Turun vesi on niin kamalaa jätevettä et se jopa haisee. Ihan kamalaa kuraa. Maistuu ja haisee pahalta. Tuntuu että mun vatsa/terveys ei tykkää yhtään tosta kemikaalivedestä. Pakko saada suodatin. Jos pitäisi keksiä jotain plussia maalla asumisessa niin ehdottomasti puhdas vesi. Puhdas vesi on oikeasti kullanarvoista, jos ajattelee maailmanlaajuisesti. Kyrössä tulee hanasta lähdevettä, miettikää sitä sitten. Ihan kuin mökillä.



Mun aamupala, otin vielä nokkosnakin ja munakoisopyrettä kylkeen. Johan aivot heräsi kun sai safkaa! Tuolta makkarista kuuluu välillä kuorsausta.

Jaahas kello on 11. Tunnin tässä kirjoitellut. Miettisin eilen että olen tänään reipas ja käyn juoksemassa pitkästä aikaa... Sain mää otettua lenkkarit kassista. Edistystä. Toi treenikassi on lojunut lattialla Elixia ajoilta, hetki sit kurkkasin sinne mitä löytyy. Jos vaikka ensi viikolla kävisi juoksemassa. En vaan ole ihan varma kehtaanko juosta kaupungilla, täytyy löytää rauhallisia katuja. Iltapäivästä joku papparainen tuo mulle pyörän. Ostin käytetyn pyörän, millä poljen illalla töihin.

Mä pidän tosiaankin tällä hetkellä kahta blogia, samalla nimellä eli Taivaallista elämää. Tänne kirjoittelen kaikkea maan ja taivaan väliltä, enemmän arkeen keskittyvää ja lapsiin. Eli älkää unohtako vierailla täällä <3 En voisi ikinä luopuu tästä blogista, olenhan kuitenkin aloittanut täältä ja purkanut niin paljon tuntemuksia. Tänne liittyy paljon muistoja.  Blogbook.fi sivustolta mut löytää lifestyle osiosta. Sinne kirjoitan puhuttavampia aiheita. Käyhän lukemassa mun mielipide bilettämisestä äitinä..




Välillä iskee ahdistus näistä blogeista. Nostan hattua jokaiselle bloggaajalle kuka pystyy tuottamaan postauksia useita viikossa. Kunpa itsekkin pystyisi. Viime perjantaina puukotusten jälkeen tuntui kuin koko maailma olisi kaatunut enkä enään ikinä pystyisi elämään tavallista elämää. Harmittelin jo sitä miten pitkä tauko tulee kirjoittamiseen. Pää ja sydän oli niin tyhjä. Kummasti tässä viikon aikana sain kerättyä itseäni, eikös se mennyt niin että se mikä ei tapa niin vahvistaa. Tänään aamulla kun M taas kirosi elämää ja loisti negatiivisuudessaan, muistutin häntä että pitää olla kiitollinen siitä että ollaan nyt tässä. Saatiin viime viikkokin elää. Saadaan tänään elää. Me ollaan olemassa. Ja mä olen tästä mahdollisuudesta niin niin kiitollinen. Kiitollinen siitä että jumala on pitänyt mua vieläkin täällä maan päällä eikä aikani ole vielä lähteä. <3

Linkki toiseen blogiin: http://blogbook.fi/taivaallistaelamaa/

Kiitos hei <3 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)